English suomi

Ipeka

Korkealaatuista tekniikkaa leipomollenne

Ipeka on perinteikäs suomalainen leipomokoneiden valmistaja, joka aloitti toimintansa 1970-luvun loppupuolella. Ensimmäisiä tuotteitamme olivat leivänpussituskoneet ja raskisäiliöt, seuraavalla vuosikymmenellä elintarviketeollisuuden käyttöön suunniteltujen koneiden valikoima laajeni ja mukaan tulivat myös lääketeollisuuden laitteet.

Ensimmäinen MasterSlicer-leivänsiivuttaja tuotiin markkinoille vuonna 1989 ja sen jälkeen olemme lähes vuosittain lanseeranneet uusia laitteita ja innovaatioita leivän siivuttamiseen sekä erilaisten leipomotuotteiden halkaisemiseen. 1990-luvulta lähtien tuotekehityksessä päätettiin täysin keskittyä teollisen leivonnan automaatioon ja Ipeka alkoi toimittaa laajoja linjakokonaisuuksia, muun muassa jäähdytysspiraaleita ja hapanleivonnan prosessijärjestelmiä.

Ipekan vientikauppa käynnistyi jo varhain 1980-luvulla, mutta varsinainen kansainvälistyminen alkoi MasterSlicer-malliston myötä. Tällä hetkellä Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja Ipekalaitteita käytetään 40 maassa viidessä maanosassa ja markkina-alue laajenee vuosi vuodelta. Tärkeimmiksi vientituotteiksemme ovat nousemassa automaattiset leivänsiivutus- ja pakkauslinjat.

Dun & Bradstreet credit worthiness classification №1
  • Ipeka Automation Oy
  • Palokuja 1,
  • 37800 Akaa
  • Finland